Julkinen sektori entistä paremmaksi

Suhteellisen suuri osa Suomen kansantuotteesta muodostuu julkisella sektorilla, laskutavasta riippuen jopa viidennes. Julkisen sektorin kautta kulkee myös paljon tulonsiirtoja, joista suurimpia ovat eläkkeet.

Kansainvälisesti verraten Suomen julkinen sektori toimii erittäin tehokkaasti ja varmasti. Meillä on maailman paras koululaitos ja esimerkillinen päivähoito. Myös julkinen terveydenhoito toimii erittäin hyvin – niille valituille, jotka siihen pääsevät. Oikeus- ja poliislaitoksemme on pysynyt suhteellisen luotettavana ja korruptoitumattomana. Sosiaalitoimessa esiintyy kaikenlaista sähläystä, mutta se kuulunee alan ominaispiirteisiin kaikkialla maailmassa.

Kansainvälisestä ylemmyydestä huolimatta julkinen sektori ei voi jäädä paikoilleen makaamaan. Julkisten palvelujen tarpeet lisääntyvät koko ajan, mutta kansan halu ja kyky maksaa veroja ei kasva, vaan sen rajat tulevat vastaan. Julkisen sektorin tulee siis tehostaa toimintaansa ja jopa pyrkiä säästämään.

Julkiselta sektorilta todellakin voidaan löytää säästökohteita. Se vaatii kuitenkin erittäin tarkkoja analyysejä kaikista niistä toiminta- ja hallintoprosesseista, joita eri laitoksissa tehdään. Naiivit punakynäsäästöt ja henkilöleikkaukset aihettuttavat enemmän tuhoa kuin tulosta. Aivottomalla osaoptimoinnilla vain siirretään menoja toisaalle.

Johtamisen parantaminen varmasti tehostaa useimpien organisaatioden tuloksellisuutta merkittävästi. Tämä tarkoittaa sekä parempaa henkilöjohtamista – siirtymistä oikeasti kannustaviin menetelmiin käskyttämisen ja kyttäämisen taikka bonusten sijaan. Toisaalta toimintaa tehostetaan töiden ja toimintojen paremmalla organisaatiolla, millä saadaan vähennettyä sähellystä ja hukkatyötä.

Hallintoa tehostamalla saavutetaan helposti kymmenien miljoonien säästöt, mutta kymmenien miljardien säästöjä ei saada koskematta eläkkeisiin ja kaikkiin muihin sosiaalietuuksiin.

viiva

Linkki laajempaan artikkeliin (pdf-tiedosto, 31.3.2019)

Tietoa kirjoittajasta

Juha Peltoniemi

Sivuston ylläpitäjä. Olen keski-ikäinen perheenisä. Toimin vapaana maailmanparantajana, kirjoittajana, kouluttajana, tutkijana ja projektimentorina.

Vastaa