Tahtokaamme rauhaa.
Valmistukaamme sotaan.
Se tarkoittaa, että
Pohdiskelen enemmän ajankohtaista rauhanasiaa liitteenä olevassa tiedostossa sotaan.pdf.
Korona tuli ja joskus se menee. En lähde neuvomaan, kuinka sitä vastaan taistellaan, koska tilanne muuttuu nopeasti eikä minulla ole viimeisiä tietoja hallussa. Toivon kuitenkin päätösten pohjautuvan mahdollisimman paljon tutkittuun tietoon eikä mutuun tai intuitioon, saati panikointiin. En halua pudottaa päitä – kukapa hyppäisi tilalle nopeasti liikkuvaan luotijunaan. Pohdiskelen tässä yhteiskunnan toipumista ja talouden uudelleenrakentamista sekä joitain opetuksia siitä.
Aloitetaan terveydenhoidosta. Järjestelmämme on kestänyt kohtalaisesti, mutta ei täydellisesti. Erityisesti se ei pystynyt vastaamaan yllättäviin haasteisiin riittävän nopeasti ja joustavasti. Eri toimijat eivät pystyneet koordinoimaan toimiaan riittävän sujuvasti, osin lainsäädännöllisistä, osin poliittisista ja osin ihan henkilökohtaisista syistä, mutta myös ihan kokemattomuuttaan uuden tilanteen edessä. Täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella, mutta parempaan pitää pystyä.
Maailmalta saatiin erilaisia kokemuksia erilaisten järjestelmien eduista ja haitoista. Yleisesti ottaen mahdollisimman keskitetty ja mahdollisimman julkinen järjestelmä selviää parhaiten, mutta vain hyvin hallittuna. Liian poliittinen johto vaikeuttaa tietopohjaista päätöksentekoa, mutta poliittista johtoa tarvitaan merkittäviin arvoratkaisuihin, joita ei voida tehdä puhtaalla asiantuntijatasolla.
Erityisesti kaikkien maassa laillisesti ja osin jopa laittomasti olevien tulee kuulua julkisen terveydenhoidon piiriin. Tartuntatauti ei ole yksityisasia, vaan sairastunut voi tartuttaa muita. Siksi jokaiselle kuuluu velvollisuus hakeutua hoitoon sekä oikeus käyttää julkista terveydenhoitoa ilman kohtuuttomia maksuja. Järjestelmä tulee rahoittaa verovaroin ja vakuutuksin – maassa olevilta ulkomaalaisilta tulee vaatia riittävän kattava pakollinen matkavakuutus, joka korvaa koituvat hoitokulut.
Tehokkaimmin toimisi yhtenäinen valtakunnallinen terveysjärjestelmä. Ei sekään idioottivarma ole. Saksan osavaltiokeskeinen järjestelmä hidasti päätöksentekoa ja häiritsi koordinointia, mutta toimi silti tehokkaammin kuin Britannian keskitetty järjestelmä (NHS). Yhtenäinen järjestelmä sallisi resurssien ja potilaiden siirrot eri lailla kuormitettujen hoitopisteiden välillä valtakunnan laajuisesti. Se mahdollistaisi myös nopeat resurssien siirrot eri toimintojen välillä, kuten tutkimuksesta hoitoon ja päinvastoin.
Tällöin emme tarvitsisi maakuntia tai muita alueellisia itsehallintoyksiköitä terveydenhoitoa varten. Terveydenhoitolaitos olisi valtiollinen toimija, joka olisi eduskunnan tai ministeriön alaisuudessa. Sen vastuulle kuuluisi nykyisin kunnille, kuntainliitoille, sairaanhoitopiireille, erityisvastuualueille, THL:lle sekä jollekin muulle valtiolliselle laitokselle kuuluva terveyden ja sairauden hoito, ennaltaehkäisy, kansanterveystyö sekä tutkimustyö, joka ei yliopistojen reviiriin sovi. Myös suuri osa sosiaalitointa kuuluisi sen alle, kuten vanhustenhoiva sekä päihdetyö. Erityisesti sen vastuulle kuuluu varautuminen terveydellisiin yllätyksiin, mihin kuuluu mahdollisuus siirtää nopeasti resursseja testauksen ja hoidon kehittämiseen.
Valtion terveystoimen ulkopuolelle jäisi rahamääräinen sosiaaliturva, josta huolehtisi entiseen tapaan Kela (tai mikä lie, mikä ei tähän artikkeliin kuulu). Lastenhoito kuuluisi pääsääntöisesti kunnalliseen opetustoimeen, joskin rajanvetoja voidaan tarkastella.
Lisäetuna valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmä takaa alueellisen tasa-arvon ja tukee perustuslaillista oikeutta valita vapaasti asuinpaikka myös kroonisesti sairaille taikka vaativaa hoitoa tarvitseville vanhuksille. Se helpottaa hoitoonpääsyä kotimaan matkoilla taikka kakkosasunnolta.
Yksityinen terveydenhoitojärjestelmä voi toimia julkisen rinnalla. Julkisen sektorin ei kuitenkaan tule ulkoistaa omia ydintoimiaan yksityisille toimijoille saati kilpailuttaa niitä. Sellainen johtaa vaan sekavuuksiin, kaksoistyöhön ja riskeihin, jos alihankkija epäonnistuu. Yksityisen terveydenhoidon ja sosiaalitoimen tulee siis toimia kilpailluilla markkinoilla suoraan yksityisten asiakkaiden kautta heidän suorien asiakasmaksujensa varassa. Se ei tarvitse edes Kela-tukea. Erillistä lakisääteistä työterveydenhoitoa ei tarvittaisi, mutta työnantaja tietenkin saisi sellaisen vapaaehtoisesti kustantaa.
Terveydenhoitojärjestelmän ja hallinnon toimiminen kriisissä edellyttää riittävä väljyyttä eli yliresurssointia normaalioloissa. Jos henkilöstö uupuu jo normaaliarjessa, kriisinsieto jää vähäiseksi. Hoitohenkilökunnan lisäksi myös hallinnossa pitää olla riittävästi ”turhia paperinpyörittäjiä” valmistelemaan ja toteuttamaan kiireellisiä päätöksiä. Hyvänä hetkenä ilmenevää luppoaikaa voi sitten käyttää palautumiseen, kehittämiseen, oppimiseen sekä tutkimustyöhön. Erityisesti voi pitää erilaisia varautumisharjoituksia.
Terveydenhoitojärjestelmämme vaatii siis pikaisesti lisää rahaa. Korona on myös viivästyttänyt kiireettomiä hoitoja, joten seuraaville kuukausille ja vuosille kohdistuu kovia rahoituspaineita. Kohtuuttomienkin palkankorotusvaatimusten torjuminen vaikuttaa mahdottomalta, koska yhteiskunta kokee kiitollisuutta uhrautuvaa hoitohenkilökuntaa kohtaan. Siksi emme voi välttyä lisämenoilta ja veronkorotuksilta. Ja ne ovat isoja.
Korona haavoitti niin omaa kuin koko maailman taloutta radikaalisti. Maailma toipuu omia aikojaan, mutta me voimme ja meidän pitääkin tehdä oma osamme oman taloutemme kääntämiseksi.
Talouden elvyttäminen vaatii määrätietoisia elvytystoimia. Se tarkoittaa siis, että elvytetään tosi rankasti. Otetaan valtiolle velkaa niin paljon kuin sitä saa ja sijoitetaan surutta kaikkiin järkeviin kohteisiin myös terveydenhoitosektorin ulkopuolelle. Suomea ei ole vielä rakennettu, vaan täällä riittää rakennettavaa ja ennen kaikkea korjattavaa. Taloutta kiihdytetään myös työllistämällä työttömiä muihin tehtäviin, aina tutkimustyötä myöten. Valtio on jo ennen koronaa laiminlyönyt julkisen tutkimus-, kehitys- ja innovointityön, joten siihen on aika panostaa. EKP:n tulee avata rahahanat ja painaa rahaa niin paljon, että inflaatio pysyy optimaalisella välillä 3-5 %. Suomen ei tule tätä estellä.
Yrityksiä ja työllisyyttä tuetaan poistamalla yritysten veroluonteiset palkkasivukulut eli sosiaalivakuutusmaksut osin tai kokonaan, mahdollisesti takautuvasti vuoden alusta, jos kesken vuotta aiheuttaa kirjanpidollisia ongelmia. Se kompensoidaan myöhemmin nostamalla työntekijöiden vakuutusmaksuja, mikä kompensoidaan alentamalla työntekijöiden valtionveroa, mikä kompensoidaan nostamalla arvonlisäveroa (25 %). Alveja ei siis lasketa eikä palauteta.
Hallintoa tulee kehittää ketterämmäksi. Kulkutauteihin varautuvaa valmiuslainsäädäntöä tulee säätää toimivammaksi siten, että eduskunta voi tehdä tarvittavat päätökset nopeasti, jopa parin päivän varoajalla. Hallituksen toimintaa tulee myös kehittää. Nykyisin ministeriöt on valjastettu laatimaan lakiehdotuksia tehokkaasti (no joo) mutta ei koordinoimaan operatiivista toimintaa. Kriisihallinto huoltovarmuuskeskusta myöten on optimoitu sotaan, mutta ei kulkutauteihin. Huoltovarmuutta pitää kehittää niin, että meillä on valmiudet tuottaa kotimaassa kaikkia kriittisiä tuotteita, ihan erityisesti niin yksinkertaisia juttuja kuin naamarit ja testipuikot, mutta myös monimutkaisempia laitteita kuten tehohoitokoneita.
Kansainvälistä yhteistyötä sekä WHO:n toimintaa pitää tarkastella uudelleen savun laskeuduttua. Euroopan henkinen uudelleenyhdistäminen vaatii panostusta. Pohtisin massiivista kansainvälistä terveystukimuslaitostoa, joka tutkisi ja kehittäisi lääkkeitä, testejä ja rokotteita julkisin varoin julkiseen käyttöön. Kaupallinen tutkimus jättää väkisin aukkokohtia eivätkä sen tulokset saavuta kaikkia.
Ilmeisesti tarvitaan kansainvälistä terveyspassia. Se kertoo yhtäältä haltijan sairausvakuutusturvasta – jokaisella maalla on oikeus edellyttää maahan saapuvalta ulkomaalaiselta riittävää vakuutusturvaa, joka kattaa mahdolliset sairauskulut ja kotiuttamisen. Terveyspassi kertoisi myös rokotuksista ja immuniteeteistä, millä voi olla merkitystä maahan saapumiselle. Se voi kertoa kantajansa terveystilanteesta, lääkityksestä ja sairauksista, joilla voi olla merkitystä äkilliselle hoidolle.
Muuten toivon turhien matkustusrajoitusten poistumista. Valitettavasti niitä jää sinne sun tänne, osin ihan muista poliittisista syistä. Vastaisen varalle pitää kuitenkin varautua siihen, että Suomeen voi saapua runsaasti sairaita ihmisiä ulkomailta. Kansainvälisten sitoumusten ja perustuslain mukaan meidän tulee ottaa maahan jokainen Suomen kansalainen joka tilanteessa. Pitäisikö Helsinki-Vantaalle rakentaa erillinen ”karanteeniterminaali” (vaikka muusta toiminnasta erilleen kiitoratojen väliin) jota voitaisiin käyttää eristykseen, tutkimukseen ja äkkihoitoon? Suomeen saapuvien lisäksi myös Aasiasta Eurooppaan ja Euroopasta Aasiaan matkustavat voisivat olla siinä määräajan virallisessa karanteenissa ja tarkkailussa (pääsääntöisesti maksullisesti), kunnes saavat luvan jatkaa matkaa. Mitähän järkevää käyttöä sillä olisi silloin, jos kulkutauteja ei ole?
Toivotan iloista kesää ja hyvää terveyttä kaikille.
Oheisessa dokumentissa on omia pohdintoja ja toiveita Oulun kehittämiseksi.
Linkki artikkeliin (Juha Peltoniemi, päivitetty 22.5.2019, pdf-tiedosto).
Eniten kaipaan uimahallia Linnanmaalle sekä lisää kunnollisia harrastustiloja erityisesti salibandylle.
Pohdiskelen vähän muutakin kehittämistä.
Sipilän hallitus tavoitteli Suomeen itsehallinnollista maakuntasasoa. Uudistus kariutui erilaisten perustuslaillisten ja poliittisten ongelmien vuoksi. Kansalainen tuskin pysyi ideoiden perässä eikä oppositiokaan esittänyt mitään ymmärrettävää vaihtoehtoa.
Tarkastelen liitteenä olevassa esseessä erilaisia mahdollisuuksia järjestää paikallinen itsehallinto. Siihen liittyy lukuisia ristiriitaisia tavoitteita, minkä vuoksi millään rationaalisella optimoinnilla ei päästä mihinkään yksikäsitteiseen malliin.
Varovasti tukisin mallia, jossa maa jaetaan kahdentasoisiin itsehallintoyksiköihin
Näiden lopullisiin nimiin en ota kantaa.
Muut tehtävät sovitaan tapauskohtaisesti tai jätetään valtiolle.
Valtakunnallisesti ei tarvitse noudattaa samanlaista tehtäväjakoa, vaan tehtäväkenttää, työnjakoa ja hallintomallia voidaan säätää alueen perinteiden ja ominaispiirteiden mukaan. Erityistapauksissa – lähinnä metropolialueella – supra- ja infrakunnat saavat yhdistyä, jos se parhaaksi katsotaan.
Kuntien määrä ja rajat pitää määrittää tutkimuksen perustella optimaalisesti eikä mielikuvien perustella. Siksi en piirrä uutta karttaa tähän. Nykyiset rajat menevät joka tapauksessa uusiksi. Jos se häiritsee säätiedotuksia tai matkailun markkinointia, voidaan muodostaa puolivirallisia sääalueita ja matkailualueita, jotka eivät tarvitse virallista hallintoa.
Jokaisella itsenäisesti menoista päättävällä vaaleilla valittavalla elimellä tulee olla myös oikeus päättää tuloista eli veroista ja maksuista. Veroista voi päättää vain demokraattisesti valittu toimielin ellei verotuspäätöstä alisteta kansanäänestykseen. Valtion tulee kuitenkin (voimassa olevan perustuslain mukaan) turvata jokaiselle alueelle riittävät ja tasapuoliset resurssit sosiaali- ja terveydenhoidon sekä oppivelvollisuusopetuksen toteuttamiseksi niiden vauraudesta riippumatta, mikä vaatii valtion viimekätistä rahoitusta tai muita rahansiirtoja. Jos sellaista ei voida järkevästi toteuttaa, pitää koko sosiaali- ja terveystoimi ottaa valtiolle, mikä mahdollistaa sosiaalisten tulonsiirtojen integroinnin samaan hallintoon.
En pohdi tarkemmin muuta sote-uudistusta, kuten valinnanvapautta, kilpailuttamista ja yksityistämistä. Sanon kuitenkin, että suhtaudun niihin hyvin kriittisesti ja pidän tehokkaimpana ja varmimpana yksinkertaista järjestelmää, jossa soten vastuutaho (suprakunta) toimii myös tuottajana, mikä integroi hoitoketjun.
(31.3.2019)
Suomi on joutunut muun Euroopan lailla ennenkokemattoman kansainvaelluksen kohteeksi. Tämä on kärjistänyt tilannetta ja johtanut Suomessakin pahoihin vastakkanasetteluihin. Pitääkö meidän torjua tulijat vai auttaa heitä? Kuinka luomme aidosti monikulttuurisen yhteiskunnan, jossa ketään ei sorreta eikä meidän tarvitse pelätä toisia ihmisiä? Kuinka sovitamme inhimillisyyden, myötätunnon, laillisuuden sekä vastuunkannon?
Tuen kaikkea toimintaa hädänalaisten auttamiseksi. Suomen ja suomalaisten tulee antaa suojelua sitä tarvitseville, heidän kansallisuudestaa ja uskonnostaan riippumatta. Viranomaisten tulee toki tutkia kunkin tapaus erikseen ja palauttaa turhat hakijat ja järjestelmän väärinkäyttäjät, jotta apu voidaan suunnata niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Tässä tilanteessa resurssimme eivät riitä vastaanottamaan kaikkia maailman köyhiä eikä turvapaikkamenettelyä pidä käyttää köyhyyden poistamiseen, vaan sitä varten tulee lisätä tehokasta kehitysapua.
Periaatteessa pakolaiskriisit pitäisi pyrkiä ratkaisemaan mahdollisimman paikallisesti. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan puutu juurisyihin, jotka ovat äärimmäisen monimutkaisia. Emme voi myöskään piiloutua EU:n sopimusten selän taakse ja jättää ongelmaa toisille jäsenmaille – ei kaikilla ole mitään mahdollisuuksia selviytyä tilanteesta yksin.
Lailliset maahanmuuttajat tulisi integroida eli kotouttaa yhteiskuntaamme mahdollisimman hyvin. Tavoitteeksi tulee asetaa, että maahanmuuttaja oppii ja sisäistää suomalaisen kulttuurin, mukaan lukien siihen liittyvät lait ja perusarvot, hylkäämättä omaa kulttuuriaan ja etnistä identiteettiään. Oma kultturi kuitenkin tukee sopeutumista ja eheän identiteetin rakentumista. Maahanmuuttajan tulisi saada itselleen myös vahva henkilökohtainen identiteetti ammatin, perheen ja yhteiskunnallisen toiminnan kautta.
Kotoutuminen vaatii omatahtoisuutta. Kotoutumista tuetaan tukemalla osaamista ja antamalla pystyvyyden tunnetta sekä hyväksymällä tulija varauksetta sosiaalisiin ja ammatillisiin piireihin. Kaikenlainen painostus ja koettu epäoikeudenmukaisuus vaurioittaa kotoutumisprosessia vakavasti. Sopeutumiseen tulee antaa riittävästi aikaa. Jokainen voi tukea maahanmuttajia näyttämällä esimerkkiä, toimimalla oikeudenmukaisesti ja välttämällä loukkaamasta toista.
Sivistyneen ihmiskunnan yleisiin perusarvoihin kuuluvat laillisuus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, väkivallattomuus sekä toisten kunnioittaminen. Kodeissa ja kouluissa kasvatamme omia lapsiamme omaksumaan nämä, ja voimme odottaa maahanmuuttajienkin omaksuvan nämä perusarvot. Sen sijaan jokaiselle kuuluu oikeus omaan uskonnolliseen ja poliittiseen vakaumukseen, makuun ja mieltymyksiin, joita ei tule virallisesti arvotaa paremmiksi tai huonommiksi.
Aidosti monikulttuurisessa yhteiskunnassa kukin elää maassa voimassa olevan lainsäädännön puitteissa oman kulttuurinsa mukaan, mutta toisia yksilöitä ja kulttureita kunnioittaen.
Tarkemmin perustelen kantaani alla olevassa linkissä olevassa artikkelissa:
Maahan maan lailla (maahanmuutto.pdf) (Juha Peltoniemi, päivitetty 4.2.2016, pdf-tiedosto).
Tieteellisempiä pohdintoja löytyy artikkelista:
Koherentti kotoutumisteoria (kotoutumisteoria.pdf) (Juha Peltoniemi, 27.1.2016, pdf-tiedosto).
Hyvinvointivaltion velvollisuuksiin kuuluu huolehtia heikoista.
Entä sitten? Kuka on heikko? Kuka sen maksaa?
Kuinka järjestäisin suomalaisten sosiaaliturvan?
Valitettavasti en minäkään pysty keksimään mitään taikatemppua, vaan pyrin kannustavampaan ja oikeudenmukaisempaan järjestelmään pienin mutta merkittävin askelin.
Turvaisin kaikille oikeuden riittävän ihmisarvoisen toimeentulon turvaavaan noin 1500 euron kuukausituloon. Tästä osa (300 – 500 €) toteutettaisiin negatiivisena verona maksettavana universaalina perustulona, loput lainamuotoisena taikka kansalaispalkkana yleishyödyllistä työtä vastaan. Lainamuotoiset sosiaaliedut maksetaan takaisin veroluonteisesti tulojen yhteydessä.
Kaikki ansiosidonnaiset sosiaalitulot siirtäisin vakuuttajien itsensä rahoittamille vakuutuslaitoksille. Tämä myös vähentää työttömyysturvaan liittyvää moraalikatoa, joka osaltaan ruokkii työttömyyttä.
Eläkeikää nostaisin työstä riippuen aina 70 vuoteen saakka. Erityistapauksissa eläkkeelle voisi jäädä aikaisemmin.
Sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisin julkisen sektorin vastuulla. Niiden pitäisi olla kaikkien tarvitsevien saatavilla kohtuullista asiakasmaksua vastaan. En kannata niiden kilpailuttamista tai ulkoistamista, koska se tuottaa ylimääräisiä riskejä ja kustannuksia.
Linkki laajempaan artikkeliin (pdf-tiedosto, viimeksi päivitetty 31.3.2019)
Junat kulkevat ajallaan – useimmiten. Kuljeskelin viimeisinä vuosina aika paljon junalla Pohjois-Suomessa, eritysesti matkatessani opiskelemaan. Nuorempana kiertelin Eurooppaakin.
Alla olevaan artikkeliin olen koonnut junamatkojen aikana heränneitä ajatuksia rautatieliikenteen kehittämisestä. Ei minua oikeastaan niin kovasti pänni nykytila – useimmiten VR toimii olosuhteisiin nähden ihan hyvin – mutta paremminkin voisi kulkea.
Erityisesti toivon lisää investointeja raiteille. Junaliikenteen suurin ongelma tulee yksiraiteisista rataosuuksista, jotka ovat erittäin häiriöherkkiä. Pääradat tulisi kunnostaa nopealle ja raskaalle liikenteelle sopiviksi ja rakentaa kaksoisraiteita minne vaan kannattaa. Rautateiden rakentamisessa pitää kuitenkin pitää joku tolkku, eikä lähteä kaikkia miljardihankkeita toteuttamaan. Oopperaratojen sijaan keskitytään ensiksi tavaralogistiikan pullonkauloihin.
Kilpailuun kiskoilla en usko. En vaan usko, että kukaan yksityinen taho lähtisi investoimaan kymmeniä tai satoja miljoonia omaan kiskokalustoonsa. Kilpailun toteuttaminen vaatisi siten julkista tukea, kuten kalustopankkia, mitä en pidä lainkaan järkevänä. HSL saa minun puolestani ottaa VR:ltä lähiliikenteen, jos haluaa, mutta muuten kehitettäköön VR-yhtymää tehokkaamaksi, luotettavammaksi, edullisemmaksi ja nopeammaksi.
Toivon VR:ltä erityisesti tiheämpia junavuoroja ja täsmällisyyttä. Junien nopeus ja mukavuus tulevat seuraavilla sijoilla. Hintojakin voisi halpuuttaa.
Helsingissä riittää hyvällä tahdolla kapasiteettia paljon nykyistä suuremmallekin junamäärälle suhteellisen pienin lisäinvestoinnein. Päivittäisten kaukojunien tulee jatkossakin kulkea perille saakka Helsingin päärautatieasemalle. Yöjunille sen sijaan voisi rakentaa Pasilaan terminaalin, jonne voisi jäädä nukkumaan niin pitkäksi aikaa, kun haluaa. Juna voisi saapua sinne aamulla ennen raideruuhkaa.
Linkki laajempaan artikkeliin (pdf-tiedosto) (Viimeksi muutettu 14.3.2015)
Suhteellisen suuri osa Suomen kansantuotteesta muodostuu julkisella sektorilla, laskutavasta riippuen jopa viidennes. Julkisen sektorin kautta kulkee myös paljon tulonsiirtoja, joista suurimpia ovat eläkkeet.
Kansainvälisesti verraten Suomen julkinen sektori toimii erittäin tehokkaasti ja varmasti. Meillä on maailman paras koululaitos ja esimerkillinen päivähoito. Myös julkinen terveydenhoito toimii erittäin hyvin – niille valituille, jotka siihen pääsevät. Oikeus- ja poliislaitoksemme on pysynyt suhteellisen luotettavana ja korruptoitumattomana. Sosiaalitoimessa esiintyy kaikenlaista sähläystä, mutta se kuulunee alan ominaispiirteisiin kaikkialla maailmassa.
Kansainvälisestä ylemmyydestä huolimatta julkinen sektori ei voi jäädä paikoilleen makaamaan. Julkisten palvelujen tarpeet lisääntyvät koko ajan, mutta kansan halu ja kyky maksaa veroja ei kasva, vaan sen rajat tulevat vastaan. Julkisen sektorin tulee siis tehostaa toimintaansa ja jopa pyrkiä säästämään.
Julkiselta sektorilta todellakin voidaan löytää säästökohteita. Se vaatii kuitenkin erittäin tarkkoja analyysejä kaikista niistä toiminta- ja hallintoprosesseista, joita eri laitoksissa tehdään. Naiivit punakynäsäästöt ja henkilöleikkaukset aihettuttavat enemmän tuhoa kuin tulosta. Aivottomalla osaoptimoinnilla vain siirretään menoja toisaalle.
Johtamisen parantaminen varmasti tehostaa useimpien organisaatioden tuloksellisuutta merkittävästi. Tämä tarkoittaa sekä parempaa henkilöjohtamista – siirtymistä oikeasti kannustaviin menetelmiin käskyttämisen ja kyttäämisen taikka bonusten sijaan. Toisaalta toimintaa tehostetaan töiden ja toimintojen paremmalla organisaatiolla, millä saadaan vähennettyä sähellystä ja hukkatyötä.
Hallintoa tehostamalla saavutetaan helposti kymmenien miljoonien säästöt, mutta kymmenien miljardien säästöjä ei saada koskematta eläkkeisiin ja kaikkiin muihin sosiaalietuuksiin.
Suomi voi menestyä luovalla uudistumisella ja nojaamalla kansallisiin perusvahvuuksiin. Meille tarjoituu aika hulppeita mahdollisuuksia, jos meillä vain on malttia ja rohkeutta niitä hyödyntää. Kilpailuetua voimme saada pohjoisen sijainnin, ankaran ilmaston, lujan kallioperän, puhtaan luonnon, vakaan yhteiskunnan sekä omintakeisen kulttuurin pohjalta. Niche-mahdollisuuksia tarjoutuu niin maatalouden kuin matkailun aloilta.
Innovoinnin organisointi ja johtaminen tulisi uudistaa usimman tiedon pohjalta. Meidän ei tule seurata muotioikkuja vaan tehdä sellaista, jota muut eivät pysty tai halua tehdä, ihan jätebisneksestä alkaen.
Pohdiskelen energiapolitiikkaa: Uusiutuviin energialähteisiin tulee panostaa kohtuullisesti. Haitallisten tai vaarallisten ydin- ja hiilivoimaloiden sijaan tulisi kehittää turvallinen maanalainen ydinvoimala, joka kierrättää ydinjätettä polttoaineenaan.
Hulppeimman yksittäisen mahdollisuuden tarjoaa kansainvälinen ydinturvallisuuskeskus. Se ottaisi vastuulleen kaiken maailman ydinaineet jälleenkäsittelyä ja loppusijoitusta varten. Maanalaisena laitoksena se olisi paljon turvallisempi kuin yksikään ydinvoimala tai kaatopaikka. Tulot yhteiskunnalle laskettaisiin kymmenissä tai sadoissa miljardeissa. Samalla parantaisimme maailmaa mahdollisimman kestävällä ja eettisellä tavalla.
Metsäteollisuus näyttää yllättäen toipuvan alennustilastaan. Meidän tulee myös edistää kestävää kaivosteollisuutta. Joustavalla suhtautumisella ja teknologiaa kehittämällä voimme sovittaa kaivokset matkailun ja luonnonelinkeinojen kanssa.