Tahtokaamme rauhaa.
Valmistukaamme sotaan.
Se tarkoittaa, että
Pohdiskelen enemmän ajankohtaista rauhanasiaa liitteenä olevassa tiedostossa sotaan.pdf.
Korona tuli ja joskus se menee. En lähde neuvomaan, kuinka sitä vastaan taistellaan, koska tilanne muuttuu nopeasti eikä minulla ole viimeisiä tietoja hallussa. Toivon kuitenkin päätösten pohjautuvan mahdollisimman paljon tutkittuun tietoon eikä mutuun tai intuitioon, saati panikointiin. En halua pudottaa päitä – kukapa hyppäisi tilalle nopeasti liikkuvaan luotijunaan. Pohdiskelen tässä yhteiskunnan toipumista ja talouden uudelleenrakentamista sekä joitain opetuksia siitä.
Aloitetaan terveydenhoidosta. Järjestelmämme on kestänyt kohtalaisesti, mutta ei täydellisesti. Erityisesti se ei pystynyt vastaamaan yllättäviin haasteisiin riittävän nopeasti ja joustavasti. Eri toimijat eivät pystyneet koordinoimaan toimiaan riittävän sujuvasti, osin lainsäädännöllisistä, osin poliittisista ja osin ihan henkilökohtaisista syistä, mutta myös ihan kokemattomuuttaan uuden tilanteen edessä. Täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella, mutta parempaan pitää pystyä.
Maailmalta saatiin erilaisia kokemuksia erilaisten järjestelmien eduista ja haitoista. Yleisesti ottaen mahdollisimman keskitetty ja mahdollisimman julkinen järjestelmä selviää parhaiten, mutta vain hyvin hallittuna. Liian poliittinen johto vaikeuttaa tietopohjaista päätöksentekoa, mutta poliittista johtoa tarvitaan merkittäviin arvoratkaisuihin, joita ei voida tehdä puhtaalla asiantuntijatasolla.
Erityisesti kaikkien maassa laillisesti ja osin jopa laittomasti olevien tulee kuulua julkisen terveydenhoidon piiriin. Tartuntatauti ei ole yksityisasia, vaan sairastunut voi tartuttaa muita. Siksi jokaiselle kuuluu velvollisuus hakeutua hoitoon sekä oikeus käyttää julkista terveydenhoitoa ilman kohtuuttomia maksuja. Järjestelmä tulee rahoittaa verovaroin ja vakuutuksin – maassa olevilta ulkomaalaisilta tulee vaatia riittävän kattava pakollinen matkavakuutus, joka korvaa koituvat hoitokulut.
Tehokkaimmin toimisi yhtenäinen valtakunnallinen terveysjärjestelmä. Ei sekään idioottivarma ole. Saksan osavaltiokeskeinen järjestelmä hidasti päätöksentekoa ja häiritsi koordinointia, mutta toimi silti tehokkaammin kuin Britannian keskitetty järjestelmä (NHS). Yhtenäinen järjestelmä sallisi resurssien ja potilaiden siirrot eri lailla kuormitettujen hoitopisteiden välillä valtakunnan laajuisesti. Se mahdollistaisi myös nopeat resurssien siirrot eri toimintojen välillä, kuten tutkimuksesta hoitoon ja päinvastoin.
Tällöin emme tarvitsisi maakuntia tai muita alueellisia itsehallintoyksiköitä terveydenhoitoa varten. Terveydenhoitolaitos olisi valtiollinen toimija, joka olisi eduskunnan tai ministeriön alaisuudessa. Sen vastuulle kuuluisi nykyisin kunnille, kuntainliitoille, sairaanhoitopiireille, erityisvastuualueille, THL:lle sekä jollekin muulle valtiolliselle laitokselle kuuluva terveyden ja sairauden hoito, ennaltaehkäisy, kansanterveystyö sekä tutkimustyö, joka ei yliopistojen reviiriin sovi. Myös suuri osa sosiaalitointa kuuluisi sen alle, kuten vanhustenhoiva sekä päihdetyö. Erityisesti sen vastuulle kuuluu varautuminen terveydellisiin yllätyksiin, mihin kuuluu mahdollisuus siirtää nopeasti resursseja testauksen ja hoidon kehittämiseen.
Valtion terveystoimen ulkopuolelle jäisi rahamääräinen sosiaaliturva, josta huolehtisi entiseen tapaan Kela (tai mikä lie, mikä ei tähän artikkeliin kuulu). Lastenhoito kuuluisi pääsääntöisesti kunnalliseen opetustoimeen, joskin rajanvetoja voidaan tarkastella.
Lisäetuna valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmä takaa alueellisen tasa-arvon ja tukee perustuslaillista oikeutta valita vapaasti asuinpaikka myös kroonisesti sairaille taikka vaativaa hoitoa tarvitseville vanhuksille. Se helpottaa hoitoonpääsyä kotimaan matkoilla taikka kakkosasunnolta.
Yksityinen terveydenhoitojärjestelmä voi toimia julkisen rinnalla. Julkisen sektorin ei kuitenkaan tule ulkoistaa omia ydintoimiaan yksityisille toimijoille saati kilpailuttaa niitä. Sellainen johtaa vaan sekavuuksiin, kaksoistyöhön ja riskeihin, jos alihankkija epäonnistuu. Yksityisen terveydenhoidon ja sosiaalitoimen tulee siis toimia kilpailluilla markkinoilla suoraan yksityisten asiakkaiden kautta heidän suorien asiakasmaksujensa varassa. Se ei tarvitse edes Kela-tukea. Erillistä lakisääteistä työterveydenhoitoa ei tarvittaisi, mutta työnantaja tietenkin saisi sellaisen vapaaehtoisesti kustantaa.
Terveydenhoitojärjestelmän ja hallinnon toimiminen kriisissä edellyttää riittävä väljyyttä eli yliresurssointia normaalioloissa. Jos henkilöstö uupuu jo normaaliarjessa, kriisinsieto jää vähäiseksi. Hoitohenkilökunnan lisäksi myös hallinnossa pitää olla riittävästi ”turhia paperinpyörittäjiä” valmistelemaan ja toteuttamaan kiireellisiä päätöksiä. Hyvänä hetkenä ilmenevää luppoaikaa voi sitten käyttää palautumiseen, kehittämiseen, oppimiseen sekä tutkimustyöhön. Erityisesti voi pitää erilaisia varautumisharjoituksia.
Terveydenhoitojärjestelmämme vaatii siis pikaisesti lisää rahaa. Korona on myös viivästyttänyt kiireettomiä hoitoja, joten seuraaville kuukausille ja vuosille kohdistuu kovia rahoituspaineita. Kohtuuttomienkin palkankorotusvaatimusten torjuminen vaikuttaa mahdottomalta, koska yhteiskunta kokee kiitollisuutta uhrautuvaa hoitohenkilökuntaa kohtaan. Siksi emme voi välttyä lisämenoilta ja veronkorotuksilta. Ja ne ovat isoja.
Korona haavoitti niin omaa kuin koko maailman taloutta radikaalisti. Maailma toipuu omia aikojaan, mutta me voimme ja meidän pitääkin tehdä oma osamme oman taloutemme kääntämiseksi.
Talouden elvyttäminen vaatii määrätietoisia elvytystoimia. Se tarkoittaa siis, että elvytetään tosi rankasti. Otetaan valtiolle velkaa niin paljon kuin sitä saa ja sijoitetaan surutta kaikkiin järkeviin kohteisiin myös terveydenhoitosektorin ulkopuolelle. Suomea ei ole vielä rakennettu, vaan täällä riittää rakennettavaa ja ennen kaikkea korjattavaa. Taloutta kiihdytetään myös työllistämällä työttömiä muihin tehtäviin, aina tutkimustyötä myöten. Valtio on jo ennen koronaa laiminlyönyt julkisen tutkimus-, kehitys- ja innovointityön, joten siihen on aika panostaa. EKP:n tulee avata rahahanat ja painaa rahaa niin paljon, että inflaatio pysyy optimaalisella välillä 3-5 %. Suomen ei tule tätä estellä.
Yrityksiä ja työllisyyttä tuetaan poistamalla yritysten veroluonteiset palkkasivukulut eli sosiaalivakuutusmaksut osin tai kokonaan, mahdollisesti takautuvasti vuoden alusta, jos kesken vuotta aiheuttaa kirjanpidollisia ongelmia. Se kompensoidaan myöhemmin nostamalla työntekijöiden vakuutusmaksuja, mikä kompensoidaan alentamalla työntekijöiden valtionveroa, mikä kompensoidaan nostamalla arvonlisäveroa (25 %). Alveja ei siis lasketa eikä palauteta.
Hallintoa tulee kehittää ketterämmäksi. Kulkutauteihin varautuvaa valmiuslainsäädäntöä tulee säätää toimivammaksi siten, että eduskunta voi tehdä tarvittavat päätökset nopeasti, jopa parin päivän varoajalla. Hallituksen toimintaa tulee myös kehittää. Nykyisin ministeriöt on valjastettu laatimaan lakiehdotuksia tehokkaasti (no joo) mutta ei koordinoimaan operatiivista toimintaa. Kriisihallinto huoltovarmuuskeskusta myöten on optimoitu sotaan, mutta ei kulkutauteihin. Huoltovarmuutta pitää kehittää niin, että meillä on valmiudet tuottaa kotimaassa kaikkia kriittisiä tuotteita, ihan erityisesti niin yksinkertaisia juttuja kuin naamarit ja testipuikot, mutta myös monimutkaisempia laitteita kuten tehohoitokoneita.
Kansainvälistä yhteistyötä sekä WHO:n toimintaa pitää tarkastella uudelleen savun laskeuduttua. Euroopan henkinen uudelleenyhdistäminen vaatii panostusta. Pohtisin massiivista kansainvälistä terveystukimuslaitostoa, joka tutkisi ja kehittäisi lääkkeitä, testejä ja rokotteita julkisin varoin julkiseen käyttöön. Kaupallinen tutkimus jättää väkisin aukkokohtia eivätkä sen tulokset saavuta kaikkia.
Ilmeisesti tarvitaan kansainvälistä terveyspassia. Se kertoo yhtäältä haltijan sairausvakuutusturvasta – jokaisella maalla on oikeus edellyttää maahan saapuvalta ulkomaalaiselta riittävää vakuutusturvaa, joka kattaa mahdolliset sairauskulut ja kotiuttamisen. Terveyspassi kertoisi myös rokotuksista ja immuniteeteistä, millä voi olla merkitystä maahan saapumiselle. Se voi kertoa kantajansa terveystilanteesta, lääkityksestä ja sairauksista, joilla voi olla merkitystä äkilliselle hoidolle.
Muuten toivon turhien matkustusrajoitusten poistumista. Valitettavasti niitä jää sinne sun tänne, osin ihan muista poliittisista syistä. Vastaisen varalle pitää kuitenkin varautua siihen, että Suomeen voi saapua runsaasti sairaita ihmisiä ulkomailta. Kansainvälisten sitoumusten ja perustuslain mukaan meidän tulee ottaa maahan jokainen Suomen kansalainen joka tilanteessa. Pitäisikö Helsinki-Vantaalle rakentaa erillinen ”karanteeniterminaali” (vaikka muusta toiminnasta erilleen kiitoratojen väliin) jota voitaisiin käyttää eristykseen, tutkimukseen ja äkkihoitoon? Suomeen saapuvien lisäksi myös Aasiasta Eurooppaan ja Euroopasta Aasiaan matkustavat voisivat olla siinä määräajan virallisessa karanteenissa ja tarkkailussa (pääsääntöisesti maksullisesti), kunnes saavat luvan jatkaa matkaa. Mitähän järkevää käyttöä sillä olisi silloin, jos kulkutauteja ei ole?
Toivotan iloista kesää ja hyvää terveyttä kaikille.
Oheisessa dokumentissa on omia pohdintoja ja toiveita Oulun kehittämiseksi.
Linkki artikkeliin (Juha Peltoniemi, päivitetty 22.5.2019, pdf-tiedosto).
Eniten kaipaan uimahallia Linnanmaalle sekä lisää kunnollisia harrastustiloja erityisesti salibandylle.
Pohdiskelen vähän muutakin kehittämistä.
Sipilän hallitus tavoitteli Suomeen itsehallinnollista maakuntasasoa. Uudistus kariutui erilaisten perustuslaillisten ja poliittisten ongelmien vuoksi. Kansalainen tuskin pysyi ideoiden perässä eikä oppositiokaan esittänyt mitään ymmärrettävää vaihtoehtoa.
Tarkastelen liitteenä olevassa esseessä erilaisia mahdollisuuksia järjestää paikallinen itsehallinto. Siihen liittyy lukuisia ristiriitaisia tavoitteita, minkä vuoksi millään rationaalisella optimoinnilla ei päästä mihinkään yksikäsitteiseen malliin.
Varovasti tukisin mallia, jossa maa jaetaan kahdentasoisiin itsehallintoyksiköihin
Näiden lopullisiin nimiin en ota kantaa.
Muut tehtävät sovitaan tapauskohtaisesti tai jätetään valtiolle.
Valtakunnallisesti ei tarvitse noudattaa samanlaista tehtäväjakoa, vaan tehtäväkenttää, työnjakoa ja hallintomallia voidaan säätää alueen perinteiden ja ominaispiirteiden mukaan. Erityistapauksissa – lähinnä metropolialueella – supra- ja infrakunnat saavat yhdistyä, jos se parhaaksi katsotaan.
Kuntien määrä ja rajat pitää määrittää tutkimuksen perustella optimaalisesti eikä mielikuvien perustella. Siksi en piirrä uutta karttaa tähän. Nykyiset rajat menevät joka tapauksessa uusiksi. Jos se häiritsee säätiedotuksia tai matkailun markkinointia, voidaan muodostaa puolivirallisia sääalueita ja matkailualueita, jotka eivät tarvitse virallista hallintoa.
Jokaisella itsenäisesti menoista päättävällä vaaleilla valittavalla elimellä tulee olla myös oikeus päättää tuloista eli veroista ja maksuista. Veroista voi päättää vain demokraattisesti valittu toimielin ellei verotuspäätöstä alisteta kansanäänestykseen. Valtion tulee kuitenkin (voimassa olevan perustuslain mukaan) turvata jokaiselle alueelle riittävät ja tasapuoliset resurssit sosiaali- ja terveydenhoidon sekä oppivelvollisuusopetuksen toteuttamiseksi niiden vauraudesta riippumatta, mikä vaatii valtion viimekätistä rahoitusta tai muita rahansiirtoja. Jos sellaista ei voida järkevästi toteuttaa, pitää koko sosiaali- ja terveystoimi ottaa valtiolle, mikä mahdollistaa sosiaalisten tulonsiirtojen integroinnin samaan hallintoon.
En pohdi tarkemmin muuta sote-uudistusta, kuten valinnanvapautta, kilpailuttamista ja yksityistämistä. Sanon kuitenkin, että suhtaudun niihin hyvin kriittisesti ja pidän tehokkaimpana ja varmimpana yksinkertaista järjestelmää, jossa soten vastuutaho (suprakunta) toimii myös tuottajana, mikä integroi hoitoketjun.
(31.3.2019)
Junat kulkevat ajallaan – useimmiten. Kuljeskelin viimeisinä vuosina aika paljon junalla Pohjois-Suomessa, eritysesti matkatessani opiskelemaan. Nuorempana kiertelin Eurooppaakin.
Alla olevaan artikkeliin olen koonnut junamatkojen aikana heränneitä ajatuksia rautatieliikenteen kehittämisestä. Ei minua oikeastaan niin kovasti pänni nykytila – useimmiten VR toimii olosuhteisiin nähden ihan hyvin – mutta paremminkin voisi kulkea.
Erityisesti toivon lisää investointeja raiteille. Junaliikenteen suurin ongelma tulee yksiraiteisista rataosuuksista, jotka ovat erittäin häiriöherkkiä. Pääradat tulisi kunnostaa nopealle ja raskaalle liikenteelle sopiviksi ja rakentaa kaksoisraiteita minne vaan kannattaa. Rautateiden rakentamisessa pitää kuitenkin pitää joku tolkku, eikä lähteä kaikkia miljardihankkeita toteuttamaan. Oopperaratojen sijaan keskitytään ensiksi tavaralogistiikan pullonkauloihin.
Kilpailuun kiskoilla en usko. En vaan usko, että kukaan yksityinen taho lähtisi investoimaan kymmeniä tai satoja miljoonia omaan kiskokalustoonsa. Kilpailun toteuttaminen vaatisi siten julkista tukea, kuten kalustopankkia, mitä en pidä lainkaan järkevänä. HSL saa minun puolestani ottaa VR:ltä lähiliikenteen, jos haluaa, mutta muuten kehitettäköön VR-yhtymää tehokkaamaksi, luotettavammaksi, edullisemmaksi ja nopeammaksi.
Toivon VR:ltä erityisesti tiheämpia junavuoroja ja täsmällisyyttä. Junien nopeus ja mukavuus tulevat seuraavilla sijoilla. Hintojakin voisi halpuuttaa.
Helsingissä riittää hyvällä tahdolla kapasiteettia paljon nykyistä suuremmallekin junamäärälle suhteellisen pienin lisäinvestoinnein. Päivittäisten kaukojunien tulee jatkossakin kulkea perille saakka Helsingin päärautatieasemalle. Yöjunille sen sijaan voisi rakentaa Pasilaan terminaalin, jonne voisi jäädä nukkumaan niin pitkäksi aikaa, kun haluaa. Juna voisi saapua sinne aamulla ennen raideruuhkaa.
Linkki laajempaan artikkeliin (pdf-tiedosto) (Viimeksi muutettu 14.3.2015)
Suomi voi menestyä luovalla uudistumisella ja nojaamalla kansallisiin perusvahvuuksiin. Meille tarjoituu aika hulppeita mahdollisuuksia, jos meillä vain on malttia ja rohkeutta niitä hyödyntää. Kilpailuetua voimme saada pohjoisen sijainnin, ankaran ilmaston, lujan kallioperän, puhtaan luonnon, vakaan yhteiskunnan sekä omintakeisen kulttuurin pohjalta. Niche-mahdollisuuksia tarjoutuu niin maatalouden kuin matkailun aloilta.
Innovoinnin organisointi ja johtaminen tulisi uudistaa usimman tiedon pohjalta. Meidän ei tule seurata muotioikkuja vaan tehdä sellaista, jota muut eivät pysty tai halua tehdä, ihan jätebisneksestä alkaen.
Pohdiskelen energiapolitiikkaa: Uusiutuviin energialähteisiin tulee panostaa kohtuullisesti. Haitallisten tai vaarallisten ydin- ja hiilivoimaloiden sijaan tulisi kehittää turvallinen maanalainen ydinvoimala, joka kierrättää ydinjätettä polttoaineenaan.
Hulppeimman yksittäisen mahdollisuuden tarjoaa kansainvälinen ydinturvallisuuskeskus. Se ottaisi vastuulleen kaiken maailman ydinaineet jälleenkäsittelyä ja loppusijoitusta varten. Maanalaisena laitoksena se olisi paljon turvallisempi kuin yksikään ydinvoimala tai kaatopaikka. Tulot yhteiskunnalle laskettaisiin kymmenissä tai sadoissa miljardeissa. Samalla parantaisimme maailmaa mahdollisimman kestävällä ja eettisellä tavalla.
Metsäteollisuus näyttää yllättäen toipuvan alennustilastaan. Meidän tulee myös edistää kestävää kaivosteollisuutta. Joustavalla suhtautumisella ja teknologiaa kehittämällä voimme sovittaa kaivokset matkailun ja luonnonelinkeinojen kanssa.
Talouspolitiikan tärkein päämäärä (moraalinpalautuksen jälkeen) on täystyöllisyys. Muut tavoitteet ovat joko keinoja täystyöllisyyden saaavuttamiseksi tai seurauksia täystyöllisyydestä. Täystyöllisydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa esiintyy vain kitkatyöttömyyttä mutta ei juurikaan rakenteellista työttömyyttä.
Täystyöllisyyteen päästään teoriassa hyvinkin yksinkertaisesti. Meidän pitää vain jakaa velvollisuudet (työt) ja oikeudet (tulot) oikeudenmukaisesti. Täystyöllisyys on toimivan yhteiskunnan luonnollinen olotila – työttömyys tarkoittaa aina jonkinlaista yhteiskunnallista toimintahäiriötä.
Talous saattaa taantua tai jopa romahtaa moraalikadon (vastuuhajeen) synnyttämän kuplan puhkeamisen seurauksena. Sellainen aiheuttaa tyypillisesti kysyntähäiriöitä ja konkursseja, jotka johtavat työpaikkojen menetykseen.
Ulkoiset suhdanteet eivät kuitenkaan käy tekosyyksi pitkittyneelle työttömyydelle. Ei kolaristakaan voi syyttää liukasta keliä vaan huonoa kuskia. Töitä on riittänyt huonompinakin aikoina, emmekä ole lähelläkään pula-aikaa. Joustava talous sopeutuu kaikkiin suhdanteisiin mentiin sitten ylös tai alas. Nykyinen Suomen massatyöttömyys on yksinomaan suomalaisten omien päätösten ja päättämättömyyksien seurausta.
Poistaaksemme työttömyyden meidän tulee ensin selvittää työttömyyden syitä. Tärkeimpiä syitä ovat:
Lisäksi esiintyy muita häiriöitä ja uskalluksen puutetta.
Nämä korjataan helposti:
Lisäksi tulee kannustaa uusien yritysten perustamiseen sekä veroratkaisuin että vähentämällä yrittäjän hallintokuormaa. Tärkein mutta myös vaikein tehtävä olisi parantaa yritysten innovatiivisuutta ja joustavuutta kehittämällä niiden johtajuutta. Alaan perehtyneenä pidän sitä mahdollisena mutta aikaa se vie eikä missään tapauksessa ehdi tästä lamasta pelastaa.
Työttömyyttä ei siis nujerreta millään yksittäisellä tempulla. Sitä vastaan tulee hyökätä kaikilla rintamilla. Uskalluksesta, pitkäjänteisyydestä ja uhrivalmiudesta riippuu, missä suhteessa näitä toteutetaan. Osa toimista voi tuottaa ei-toivottuja sosiaalisia sivuvaikutuksia, joita kenties pitää kompensoida toisilla keinoilla.
Tilapäisesti ja nopeasti talouteen saadaan lisää potkua elvytyksellä eli ottamalla velkaa. Niin kauan kuin Suomi saa pitkäaikaista lainaa alle 1 % korolla, sitä pitää ottaa niin paljon kuin ikinä saadaan ja sijoittaa tuottavasti, kansalliseen infrastruktuuriin, valtion yhtiöihin sekä tutkimukseen ja koulutukseen. Velkaantuminen ei kuitenkaan vie pitkälle, vaan tarvitsemme rakenteellisia muutoksia, joilla valmistaudutaan elämään omillamme ja maksamaan velkoja pois.
Ottamalla riittävän paljon velkaa voimme selviytyä tästä lamasta jopa ilman palkanalennuksia. Se edellyttää, etä liitot sitoutuvat riittävän pitkäaikaisiin maltillisiin palkkaratkaisuihin, joihin saa sisällyttää vain kuoppakorotuksia epäoikeudenmukaisen pienipalkkaisille. Ilman riittävää palkkamalttia rahapiireiltä voi mennä luottamus, mikä vaikuttaa velan saantiin. Jos velkahanat sulkeutuvat, edessä on sisäisen devalvaation eli yleisten palkanalennusten tie. Velkapiikin auki pitäminen edellyttää, että talous pidetään terveellä pohjalla eikä sosiaalimenoja tai julkista sektoria päästetä paisumaan tai veropohjaa rapautumaan.
Tärkeimmät rakenteelliset uudistukset liittyvät palkanmuodostukseen. Kestävään ja työllisyyttä tukevaan työmarkkinaan päästään ainoastaan täysin keskitetyllä tai täysin hajautetulla, markkinaehtoisella palkkaratkaisulla. Kumpikin vaatii lainsäädäntöä, jolla turvataan heikoimpien osapuolten asema. Markkinaehtoisuus tukee parhaiten työvoiman sijoittumista yhteiskunnallisesti tehokkaimpiin tehtäviin. Vastuu työttömyysturvasta – erityisesti ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista – pitää siirtää kokonaan vakuutettujen itsensä maksettavaksi. Nykyisin työntekijät maksavat vain pikkuriikkisen ja muu osuus katetaan toisten maksamin veroin.
Työllisyyten voi toki vaikuttaa monella muullakin epäsuoralla toimella. Esimerkiksi yritysten ja pääomatulojen verotus vaikuttaa investointeihin ja sitä kautta työllisyyteen. Investointeihin vaikuttaa myös vakaus ja ennustettavuus.
Työttömyyden poistamisesta vallitsee myös lukuisia väärinkäsityksiä. Esimerkiksi seuraavat temput EIVÄT sellaisenaan oleellisesti vähennä tai lisää työttömyyttä.
Näillä toki voi olla muita yhteiskunnallisia vaikutuksia, positiivisia ja negatiivisia.
Kyseenalaisia temppuja ovat työntekijän oikeuksien heikentäminen kuten nollatyösopimukset ja koeajan jatkaminen. Koeajan perimmäisenä tarkoituksena on testata työntekijää. Työntekijän kyvyt ja asenteet selviävät taatusti ensimmäisen kuukauden aikana, jos työnantajalla on yhtään kykyä sitä selvittää. Pidemmällä koejalla pyritään lähinnä taloudellisten riskien minimointiin, jos suhdannetilanne muuttuu. Työllistämisen riskejä voi toki vähentää ja kenties helpottaa mahdollisuuksia päästä eroon vastuuttomasta työntekijästä, mutta koeajan pidentäminen rikkoo koeajan tavoitetta.
Vangin dilemmasta ja vähän muustakin