Talouspolitiikan tärkein päämäärä (moraalinpalautuksen jälkeen) on täystyöllisyys. Muut tavoitteet ovat joko keinoja täystyöllisyyden saaavuttamiseksi tai seurauksia täystyöllisyydestä. Täystyöllisydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa esiintyy vain kitkatyöttömyyttä mutta ei juurikaan rakenteellista työttömyyttä.
Täystyöllisyyteen päästään teoriassa hyvinkin yksinkertaisesti. Meidän pitää vain jakaa velvollisuudet (työt) ja oikeudet (tulot) oikeudenmukaisesti. Täystyöllisyys on toimivan yhteiskunnan luonnollinen olotila – työttömyys tarkoittaa aina jonkinlaista yhteiskunnallista toimintahäiriötä.
Talous saattaa taantua tai jopa romahtaa moraalikadon (vastuuhajeen) synnyttämän kuplan puhkeamisen seurauksena. Sellainen aiheuttaa tyypillisesti kysyntähäiriöitä ja konkursseja, jotka johtavat työpaikkojen menetykseen.
Ulkoiset suhdanteet eivät kuitenkaan käy tekosyyksi pitkittyneelle työttömyydelle. Ei kolaristakaan voi syyttää liukasta keliä vaan huonoa kuskia. Töitä on riittänyt huonompinakin aikoina, emmekä ole lähelläkään pula-aikaa. Joustava talous sopeutuu kaikkiin suhdanteisiin mentiin sitten ylös tai alas. Nykyinen Suomen massatyöttömyys on yksinomaan suomalaisten omien päätösten ja päättämättömyyksien seurausta.
Poistaaksemme työttömyyden meidän tulee ensin selvittää työttömyyden syitä. Tärkeimpiä syitä ovat:
- Klassinen työttömyys: Työvoimakustannukset on nostettu liian korkeaksi, jolloin kalliille työvoimalle ei riitä kysyntää. Suomessa palkat määräytyvät yleissitovien työehtosopimusten mukaan, joista määräävät ammattiliitot. Jos eri ammattiliitot käyvät kilpaan samasta palkkapotista, palkkakustannukset riistäytyvät helposti käsistä. Kestämätöntä palkkakilpailua kannustaa moraalikatoinen työttömyysturva, jossa työttömäksi jääneet pääsevät nauttimaan 500 päivän ajaksi pääosin (94,5 %) toisten maksamaa ansiosidonnaista (70 % palkasta) työttömyysturvaa.
- Ohjelmoitu työttömyys: Ihmisiä koulutetaan aloille, joille ei ole tarjolla riittävästi töitä. Koulutuspaikat määräytyvät usein aivan muista syistä kuin työvoiman tarpeesta, kuten muodista, oppilaiden haluista tai oppialan professorien tieteellisistä ansioista.
- Työrajoitteisuus: Yksilö poikkeaa normista niin paljon, että ei pysty sopeutumaan normaaliin työelämään tai työelämä häneen.
- Vapaaehtoinen työttömyys: yksilö tulee toimeen ilman ansiotuloja, esimerkiksi sosiaalieduin tai perheen kustannuksella. Tämä ei ole kaikille ongelma, mutta sen taustalla voi piillä kannustinloukkuja, joiden vuoksi työn tekeminen ei maksa vaivaa.
Lisäksi esiintyy muita häiriöitä ja uskalluksen puutetta.
Nämä korjataan helposti:
- Pienennetään työvoimakustannuksia. Palkkoja tuskin voi helposti alentaa, koska työmarkkinajärjestöt eivät sellaiseen suostu. Alennetaan siis sivukuluja, ensiksi poistamalla työnantajien työttömyysvakuutusmaksut. Palkkakilpaa voidaan hillitä mahdollisimman keskitetyillä työmarkkinaratkaisuilla, joihin voidaan liittää yrityskohtaisia tarkennuksia, joiden tulee koskea yrityksen koko henkilökuntaa samalla lailla. Liittokohtaisia pitää varoa kuin ruttoa: ne johtavat helposti epäterveeseen palkkakilpaan.
- Koulutusta tulee suunnitella paremmin vastaamaan ennakoitua työvoiman tarvetta. Työvoiman tarvetta pitää myös pyrkiä ennakoimaan paremmin, mikä voi vaatia kovempaa tutkimusta.
- Tämä vaatii erityisiä työllistämistoimia,joihin en tässä puutu.
- Puretaan kannustinloukkuja, tehdään pienenkin työn vastaanottaminen kannattavaksi. Toteutetaan sosiaaliturva perustulona sekä sosiaalilainana. Korjataan toisten maksamaan ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan liittyvä moraalikato. Tämä ei tuo nopeaa ratkaisua, mutta auttaa pitkäaikaisen vakauden saavuttamiseen.
Lisäksi tulee kannustaa uusien yritysten perustamiseen sekä veroratkaisuin että vähentämällä yrittäjän hallintokuormaa. Tärkein mutta myös vaikein tehtävä olisi parantaa yritysten innovatiivisuutta ja joustavuutta kehittämällä niiden johtajuutta. Alaan perehtyneenä pidän sitä mahdollisena mutta aikaa se vie eikä missään tapauksessa ehdi tästä lamasta pelastaa.
Työttömyyttä ei siis nujerreta millään yksittäisellä tempulla. Sitä vastaan tulee hyökätä kaikilla rintamilla. Uskalluksesta, pitkäjänteisyydestä ja uhrivalmiudesta riippuu, missä suhteessa näitä toteutetaan. Osa toimista voi tuottaa ei-toivottuja sosiaalisia sivuvaikutuksia, joita kenties pitää kompensoida toisilla keinoilla.
Tilapäisesti ja nopeasti talouteen saadaan lisää potkua elvytyksellä eli ottamalla velkaa. Niin kauan kuin Suomi saa pitkäaikaista lainaa alle 1 % korolla, sitä pitää ottaa niin paljon kuin ikinä saadaan ja sijoittaa tuottavasti, kansalliseen infrastruktuuriin, valtion yhtiöihin sekä tutkimukseen ja koulutukseen. Velkaantuminen ei kuitenkaan vie pitkälle, vaan tarvitsemme rakenteellisia muutoksia, joilla valmistaudutaan elämään omillamme ja maksamaan velkoja pois.
Ottamalla riittävän paljon velkaa voimme selviytyä tästä lamasta jopa ilman palkanalennuksia. Se edellyttää, etä liitot sitoutuvat riittävän pitkäaikaisiin maltillisiin palkkaratkaisuihin, joihin saa sisällyttää vain kuoppakorotuksia epäoikeudenmukaisen pienipalkkaisille. Ilman riittävää palkkamalttia rahapiireiltä voi mennä luottamus, mikä vaikuttaa velan saantiin. Jos velkahanat sulkeutuvat, edessä on sisäisen devalvaation eli yleisten palkanalennusten tie. Velkapiikin auki pitäminen edellyttää, että talous pidetään terveellä pohjalla eikä sosiaalimenoja tai julkista sektoria päästetä paisumaan tai veropohjaa rapautumaan.
Tärkeimmät rakenteelliset uudistukset liittyvät palkanmuodostukseen. Kestävään ja työllisyyttä tukevaan työmarkkinaan päästään ainoastaan täysin keskitetyllä tai täysin hajautetulla, markkinaehtoisella palkkaratkaisulla. Kumpikin vaatii lainsäädäntöä, jolla turvataan heikoimpien osapuolten asema. Markkinaehtoisuus tukee parhaiten työvoiman sijoittumista yhteiskunnallisesti tehokkaimpiin tehtäviin. Vastuu työttömyysturvasta – erityisesti ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista – pitää siirtää kokonaan vakuutettujen itsensä maksettavaksi. Nykyisin työntekijät maksavat vain pikkuriikkisen ja muu osuus katetaan toisten maksamin veroin.
Työllisyyten voi toki vaikuttaa monella muullakin epäsuoralla toimella. Esimerkiksi yritysten ja pääomatulojen verotus vaikuttaa investointeihin ja sitä kautta työllisyyteen. Investointeihin vaikuttaa myös vakaus ja ennustettavuus.
Työttömyyden poistamisesta vallitsee myös lukuisia väärinkäsityksiä. Esimerkiksi seuraavat temput EIVÄT sellaisenaan oleellisesti vähennä tai lisää työttömyyttä.
- Verotuksen keventäminen ja julkisen sektorin leikkaukset: Jos verotusta kevennetään, pitää vastaavasti leikata jostain. Verotuksen keventäminen luo kysyntäpotentiaalia niille, kenen veroja kevennetään, mutta vie vastaavaan määrän kysyntäpotentiaalia niiltä, joihin leikkaukset kohdistuvat.
- Työttömyystuen leikkaukset ja karenssit: Työpaikkojen määrä ei lisäänny yhdelläkään sillä, että työttömiä pakotetaan hakemaan kovemmin.
- Työnhakukoulutus: Sama juttu.
- Maahanmuutto ja maastamuutto: Näillä on lyhytaikaisia vaikutuksia, mutta pitkäaikaisesti jokainen muuttaja on paitsi työntekijä myös kuluttaja, jolla on omat tarpeensa.
Näillä toki voi olla muita yhteiskunnallisia vaikutuksia, positiivisia ja negatiivisia.
Kyseenalaisia temppuja ovat työntekijän oikeuksien heikentäminen kuten nollatyösopimukset ja koeajan jatkaminen. Koeajan perimmäisenä tarkoituksena on testata työntekijää. Työntekijän kyvyt ja asenteet selviävät taatusti ensimmäisen kuukauden aikana, jos työnantajalla on yhtään kykyä sitä selvittää. Pidemmällä koejalla pyritään lähinnä taloudellisten riskien minimointiin, jos suhdannetilanne muuttuu. Työllistämisen riskejä voi toki vähentää ja kenties helpottaa mahdollisuuksia päästä eroon vastuuttomasta työntekijästä, mutta koeajan pidentäminen rikkoo koeajan tavoitetta.
