Hyvinvointivaltion velvollisuuksiin kuuluu huolehtia heikoista.
Entä sitten? Kuka on heikko? Kuka sen maksaa?
Kuinka järjestäisin suomalaisten sosiaaliturvan?
Valitettavasti en minäkään pysty keksimään mitään taikatemppua, vaan pyrin kannustavampaan ja oikeudenmukaisempaan järjestelmään pienin mutta merkittävin askelin.
Turvaisin kaikille oikeuden riittävän ihmisarvoisen toimeentulon turvaavaan noin 1500 euron kuukausituloon. Tästä osa (300 – 500 €) toteutettaisiin negatiivisena verona maksettavana universaalina perustulona, loput lainamuotoisena taikka kansalaispalkkana yleishyödyllistä työtä vastaan. Lainamuotoiset sosiaaliedut maksetaan takaisin veroluonteisesti tulojen yhteydessä.
Kaikki ansiosidonnaiset sosiaalitulot siirtäisin vakuuttajien itsensä rahoittamille vakuutuslaitoksille. Tämä myös vähentää työttömyysturvaan liittyvää moraalikatoa, joka osaltaan ruokkii työttömyyttä.
Eläkeikää nostaisin työstä riippuen aina 70 vuoteen saakka. Erityistapauksissa eläkkeelle voisi jäädä aikaisemmin.
Sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisin julkisen sektorin vastuulla. Niiden pitäisi olla kaikkien tarvitsevien saatavilla kohtuullista asiakasmaksua vastaan. En kannata niiden kilpailuttamista tai ulkoistamista, koska se tuottaa ylimääräisiä riskejä ja kustannuksia.
Linkki laajempaan artikkeliin (pdf-tiedosto, viimeksi päivitetty 31.3.2019)