Korona tuli ja joskus se menee. En lähde neuvomaan, kuinka sitä vastaan taistellaan, koska tilanne muuttuu nopeasti eikä minulla ole viimeisiä tietoja hallussa. Toivon kuitenkin päätösten pohjautuvan mahdollisimman paljon tutkittuun tietoon eikä mutuun tai intuitioon, saati panikointiin. En halua pudottaa päitä – kukapa hyppäisi tilalle nopeasti liikkuvaan luotijunaan. Pohdiskelen tässä yhteiskunnan toipumista ja talouden uudelleenrakentamista sekä joitain opetuksia siitä.
Aloitetaan terveydenhoidosta. Järjestelmämme on kestänyt kohtalaisesti, mutta ei täydellisesti. Erityisesti se ei pystynyt vastaamaan yllättäviin haasteisiin riittävän nopeasti ja joustavasti. Eri toimijat eivät pystyneet koordinoimaan toimiaan riittävän sujuvasti, osin lainsäädännöllisistä, osin poliittisista ja osin ihan henkilökohtaisista syistä, mutta myös ihan kokemattomuuttaan uuden tilanteen edessä. Täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella, mutta parempaan pitää pystyä.
Maailmalta saatiin erilaisia kokemuksia erilaisten järjestelmien eduista ja haitoista. Yleisesti ottaen mahdollisimman keskitetty ja mahdollisimman julkinen järjestelmä selviää parhaiten, mutta vain hyvin hallittuna. Liian poliittinen johto vaikeuttaa tietopohjaista päätöksentekoa, mutta poliittista johtoa tarvitaan merkittäviin arvoratkaisuihin, joita ei voida tehdä puhtaalla asiantuntijatasolla.
Erityisesti kaikkien maassa laillisesti ja osin jopa laittomasti olevien tulee kuulua julkisen terveydenhoidon piiriin. Tartuntatauti ei ole yksityisasia, vaan sairastunut voi tartuttaa muita. Siksi jokaiselle kuuluu velvollisuus hakeutua hoitoon sekä oikeus käyttää julkista terveydenhoitoa ilman kohtuuttomia maksuja. Järjestelmä tulee rahoittaa verovaroin ja vakuutuksin – maassa olevilta ulkomaalaisilta tulee vaatia riittävän kattava pakollinen matkavakuutus, joka korvaa koituvat hoitokulut.
Tehokkaimmin toimisi yhtenäinen valtakunnallinen terveysjärjestelmä. Ei sekään idioottivarma ole. Saksan osavaltiokeskeinen järjestelmä hidasti päätöksentekoa ja häiritsi koordinointia, mutta toimi silti tehokkaammin kuin Britannian keskitetty järjestelmä (NHS). Yhtenäinen järjestelmä sallisi resurssien ja potilaiden siirrot eri lailla kuormitettujen hoitopisteiden välillä valtakunnan laajuisesti. Se mahdollistaisi myös nopeat resurssien siirrot eri toimintojen välillä, kuten tutkimuksesta hoitoon ja päinvastoin.
Tällöin emme tarvitsisi maakuntia tai muita alueellisia itsehallintoyksiköitä terveydenhoitoa varten. Terveydenhoitolaitos olisi valtiollinen toimija, joka olisi eduskunnan tai ministeriön alaisuudessa. Sen vastuulle kuuluisi nykyisin kunnille, kuntainliitoille, sairaanhoitopiireille, erityisvastuualueille, THL:lle sekä jollekin muulle valtiolliselle laitokselle kuuluva terveyden ja sairauden hoito, ennaltaehkäisy, kansanterveystyö sekä tutkimustyö, joka ei yliopistojen reviiriin sovi. Myös suuri osa sosiaalitointa kuuluisi sen alle, kuten vanhustenhoiva sekä päihdetyö. Erityisesti sen vastuulle kuuluu varautuminen terveydellisiin yllätyksiin, mihin kuuluu mahdollisuus siirtää nopeasti resursseja testauksen ja hoidon kehittämiseen.
Valtion terveystoimen ulkopuolelle jäisi rahamääräinen sosiaaliturva, josta huolehtisi entiseen tapaan Kela (tai mikä lie, mikä ei tähän artikkeliin kuulu). Lastenhoito kuuluisi pääsääntöisesti kunnalliseen opetustoimeen, joskin rajanvetoja voidaan tarkastella.
Lisäetuna valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmä takaa alueellisen tasa-arvon ja tukee perustuslaillista oikeutta valita vapaasti asuinpaikka myös kroonisesti sairaille taikka vaativaa hoitoa tarvitseville vanhuksille. Se helpottaa hoitoonpääsyä kotimaan matkoilla taikka kakkosasunnolta.
Yksityinen terveydenhoitojärjestelmä voi toimia julkisen rinnalla. Julkisen sektorin ei kuitenkaan tule ulkoistaa omia ydintoimiaan yksityisille toimijoille saati kilpailuttaa niitä. Sellainen johtaa vaan sekavuuksiin, kaksoistyöhön ja riskeihin, jos alihankkija epäonnistuu. Yksityisen terveydenhoidon ja sosiaalitoimen tulee siis toimia kilpailluilla markkinoilla suoraan yksityisten asiakkaiden kautta heidän suorien asiakasmaksujensa varassa. Se ei tarvitse edes Kela-tukea. Erillistä lakisääteistä työterveydenhoitoa ei tarvittaisi, mutta työnantaja tietenkin saisi sellaisen vapaaehtoisesti kustantaa.
Terveydenhoitojärjestelmän ja hallinnon toimiminen kriisissä edellyttää riittävä väljyyttä eli yliresurssointia normaalioloissa. Jos henkilöstö uupuu jo normaaliarjessa, kriisinsieto jää vähäiseksi. Hoitohenkilökunnan lisäksi myös hallinnossa pitää olla riittävästi ”turhia paperinpyörittäjiä” valmistelemaan ja toteuttamaan kiireellisiä päätöksiä. Hyvänä hetkenä ilmenevää luppoaikaa voi sitten käyttää palautumiseen, kehittämiseen, oppimiseen sekä tutkimustyöhön. Erityisesti voi pitää erilaisia varautumisharjoituksia.
Terveydenhoitojärjestelmämme vaatii siis pikaisesti lisää rahaa. Korona on myös viivästyttänyt kiireettomiä hoitoja, joten seuraaville kuukausille ja vuosille kohdistuu kovia rahoituspaineita. Kohtuuttomienkin palkankorotusvaatimusten torjuminen vaikuttaa mahdottomalta, koska yhteiskunta kokee kiitollisuutta uhrautuvaa hoitohenkilökuntaa kohtaan. Siksi emme voi välttyä lisämenoilta ja veronkorotuksilta. Ja ne ovat isoja.
Korona haavoitti niin omaa kuin koko maailman taloutta radikaalisti. Maailma toipuu omia aikojaan, mutta me voimme ja meidän pitääkin tehdä oma osamme oman taloutemme kääntämiseksi.
Talouden elvyttäminen vaatii määrätietoisia elvytystoimia. Se tarkoittaa siis, että elvytetään tosi rankasti. Otetaan valtiolle velkaa niin paljon kuin sitä saa ja sijoitetaan surutta kaikkiin järkeviin kohteisiin myös terveydenhoitosektorin ulkopuolelle. Suomea ei ole vielä rakennettu, vaan täällä riittää rakennettavaa ja ennen kaikkea korjattavaa. Taloutta kiihdytetään myös työllistämällä työttömiä muihin tehtäviin, aina tutkimustyötä myöten. Valtio on jo ennen koronaa laiminlyönyt julkisen tutkimus-, kehitys- ja innovointityön, joten siihen on aika panostaa. EKP:n tulee avata rahahanat ja painaa rahaa niin paljon, että inflaatio pysyy optimaalisella välillä 3-5 %. Suomen ei tule tätä estellä.
Yrityksiä ja työllisyyttä tuetaan poistamalla yritysten veroluonteiset palkkasivukulut eli sosiaalivakuutusmaksut osin tai kokonaan, mahdollisesti takautuvasti vuoden alusta, jos kesken vuotta aiheuttaa kirjanpidollisia ongelmia. Se kompensoidaan myöhemmin nostamalla työntekijöiden vakuutusmaksuja, mikä kompensoidaan alentamalla työntekijöiden valtionveroa, mikä kompensoidaan nostamalla arvonlisäveroa (25 %). Alveja ei siis lasketa eikä palauteta.
Hallintoa tulee kehittää ketterämmäksi. Kulkutauteihin varautuvaa valmiuslainsäädäntöä tulee säätää toimivammaksi siten, että eduskunta voi tehdä tarvittavat päätökset nopeasti, jopa parin päivän varoajalla. Hallituksen toimintaa tulee myös kehittää. Nykyisin ministeriöt on valjastettu laatimaan lakiehdotuksia tehokkaasti (no joo) mutta ei koordinoimaan operatiivista toimintaa. Kriisihallinto huoltovarmuuskeskusta myöten on optimoitu sotaan, mutta ei kulkutauteihin. Huoltovarmuutta pitää kehittää niin, että meillä on valmiudet tuottaa kotimaassa kaikkia kriittisiä tuotteita, ihan erityisesti niin yksinkertaisia juttuja kuin naamarit ja testipuikot, mutta myös monimutkaisempia laitteita kuten tehohoitokoneita.
Kansainvälistä yhteistyötä sekä WHO:n toimintaa pitää tarkastella uudelleen savun laskeuduttua. Euroopan henkinen uudelleenyhdistäminen vaatii panostusta. Pohtisin massiivista kansainvälistä terveystukimuslaitostoa, joka tutkisi ja kehittäisi lääkkeitä, testejä ja rokotteita julkisin varoin julkiseen käyttöön. Kaupallinen tutkimus jättää väkisin aukkokohtia eivätkä sen tulokset saavuta kaikkia.
Ilmeisesti tarvitaan kansainvälistä terveyspassia. Se kertoo yhtäältä haltijan sairausvakuutusturvasta – jokaisella maalla on oikeus edellyttää maahan saapuvalta ulkomaalaiselta riittävää vakuutusturvaa, joka kattaa mahdolliset sairauskulut ja kotiuttamisen. Terveyspassi kertoisi myös rokotuksista ja immuniteeteistä, millä voi olla merkitystä maahan saapumiselle. Se voi kertoa kantajansa terveystilanteesta, lääkityksestä ja sairauksista, joilla voi olla merkitystä äkilliselle hoidolle.
Muuten toivon turhien matkustusrajoitusten poistumista. Valitettavasti niitä jää sinne sun tänne, osin ihan muista poliittisista syistä. Vastaisen varalle pitää kuitenkin varautua siihen, että Suomeen voi saapua runsaasti sairaita ihmisiä ulkomailta. Kansainvälisten sitoumusten ja perustuslain mukaan meidän tulee ottaa maahan jokainen Suomen kansalainen joka tilanteessa. Pitäisikö Helsinki-Vantaalle rakentaa erillinen ”karanteeniterminaali” (vaikka muusta toiminnasta erilleen kiitoratojen väliin) jota voitaisiin käyttää eristykseen, tutkimukseen ja äkkihoitoon? Suomeen saapuvien lisäksi myös Aasiasta Eurooppaan ja Euroopasta Aasiaan matkustavat voisivat olla siinä määräajan virallisessa karanteenissa ja tarkkailussa (pääsääntöisesti maksullisesti), kunnes saavat luvan jatkaa matkaa. Mitähän järkevää käyttöä sillä olisi silloin, jos kulkutauteja ei ole?
Toivotan iloista kesää ja hyvää terveyttä kaikille.
